sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Nuorten Chopin-tapahtuma 14.11.2010



Nuorten Chopin-tapahtuma Sibelius-Akatemiassa 14.11.2010.

Esiintymässä oppilaani
Aurora Eskelin
Chopin: Preludi h-molli op. 28

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Harjoittelulaiskuutta

Olin viikonlopun suzuki-piano-opettajien koulutuksessa. Jouduin kokemaan saman tilanteen kuin lapset joka viikko soittotunnille tullessaan. Pitäisi osata soittaa aina jotain uutta. Haluaisi osata hyvin, olisi mukavaa, jos olisi tehnyt parhaansa.

No, joskus sitä onkin. Joskus harvoin on ehtinyt harjoitella uusia kappaleita ja soittaa ne hyvin.

Yleensä harjoittelu jää viime tippaan, kappaleet eivät suju niin kuin niiden toivoisi sujuvan. Siltä tuntuu oppilaistanikin, kai useimmiten. Halua soittaa on, mutta itsekuri ei riitä jokapäiväiseen harjoittelemiseen. Saisinpa annettua tämän saman innostuneen tunteen oppilaillenikin soittotunnin jälkeen. Tunteen siitä, että nyt, nyt minä aloitan. Ja seuraavalla kurssilla soitan vaikka mitä, ja oi miten hyvin.

maanantai 25. elokuuta 2008

Rakennustelineitten kokoamista (jatko-osa)

Talon maalaamiseen siis tarvitaan rakennustelineet. Telineiden pystyttäminen on tarkkaa ja tuskaisaakin hommaa. Mutta kun ne ovat pystyssä ja tukevasti tasapainossa, maalaustehtävät sujuvat helposti.

Vertasin aikaisemmin maalaustelineitä pianonsoiton perusteisiin. Telineessä on neljä jalkaa, ja niiden täytyy olla tasapainossa ja vakaita. Soittamisessakin on neljä pylvästä, joiden varaan kaikki rakentuu.

Ensimmäinen niistä on hyvä soittotekniikka. Soittaja tarvitsee vahvat, näppärät sormet, jotka liikkuvat sopivalla tavalla. Niiden kehittämiseen on olemassa sormiharjoituksia ja asteikkosoitto kehittää sormitekniikkaa ja koskettimiston hallintaa merkittävällä tavalla. Siispä asteikkoja soittamaan!

Toinen pylväs on korvien avaaminen musiikin kuuntelemiselle. Musiikin kuuntelu muutenkin kuin vain taustana. Kappaleen rakenteiden etsiminen, korvien suuntaaminen siihen, mitä tapahtuu syvemmällä kappaleessa, ei vain pinnassa. Ja ennen kaikkea oman soittamisen kuunteleminen. Silmät kiinni soittaminen on hyvä apu siihen, että voi keskittyä siihen, millaisen äänen pianosta tuottaa. Miten kauniilta oma soitto kuulostaa.

Kolmas rakennustelineen pylväistä on hyvä nuotinlukutaito. Se on edellytys etenemiselle. Jokainen pienikin pätkä, jonka luet nuoteista, kehittää nuotinlukutaitoa. Nuotinluku edistää nuotinlukua. Joka päivä kannattaisi lukea edes pieni pala uutta kappaletta.

Neljäs tasapainon tuova pylväs on musiikista nauttiminen. Musiikin kuuntelusta nauttiminen, soittamisesta nauttiminen. Pianosta pitäisi tulla hyvä rakas ystävä. Eikä vain omasta kotipianosta, vaan aina kun pianonsoittaja näkee koskettimet, hän huomaa:
- Siinähän on minun ystäväni!
Soittamisesta kannattaa opetella nauttimaan.

Ja kun nämä telineet ovat vakaasti pystytetty, voikin sitten jatkaa huolettomasti soittotaidon hankkimista ja siinä kehittymistä.

lauantai 9. elokuuta 2008

Rakennustelineillä

Maalasin tänä kesänä poikani Joonaksen kanssa taloni. Se oli kova homma. Piti pestä seinät homepesuaineella ja huuhtoa hyvin. Piti raaputtaa irtoava maali pois ja se vasta olikin kovaa. Piti pohjustaa paljaaksi avautuneet paikat. Ja odottaa vuorokausi, että päästiin maalaamaan. Toista kierrosta ei sitten jaksettukaan maalata. Se tehdään ensi kesänä, jos siltä näyttää, että talo sitä kaipaa.

Talosta tuli vaaleamman keltainen ja tummanruskeat päätylaudat ja ikkunapuut muuttuivat valkoisiksi.

Kaikkein raskainta oli rakennustelineiden pystyttäminen. Olin vuokrannut noin kuusi metriä korkeat telineet, joissa ylin taso oli korkeudella 4,60 metriä. Ohjeen mukaan telineiden kokoamiseen menee kahdelta henkilöltä puoli tuntia. Ja video, jolta kävimme tiiraamassa, mikä taas meni pieleen, väittää, että teline on pystyssä 15 minuutissa. Meiltä meni ensimmäiseen kokoamiseen noin 15 tuntia.

Valmista telinettä pystyi sitten siirtämään seinältä toiselle. Tosin teline oli suunniteltu asfalttipihaa ajatellen. Meidän epätasaisessa pensasvoittoisessa pihassamme se oli aina jumissa jossain pensaassa tai kuopassa tai kivessä. Eikä telinettä meinannut millään saada niin tukevasti pystyyn, että sinne olisi uskaltanut sitten kiivetä. Viimeiselle seinälle teline oli pakko purkaa ja rakentaa uudelleen. Viimeinen rakentaminen onnistuikin sitten puolessa tunnissa! Niin olimme kehittyneet.

Ilman telinettä työ olisi ollut hankalaa. Kun tuskaisesti oli teline saatu oikeaan paikkaan tarpeeksi tukevasti pystyyn, itse työ sujuikin aika helposti. Vaikka raaputtaminen oli rankkaa, se oli paljon helpompaa kuin siellä, missä kurkoteltiin tikkailta.

Siinä puuhatessa mietin monta kertaa, että tässäpä oiva metafora moneenkin asiaan. Kun jaksat rakentaa telineet huolellisesti, hankalakin työ sujuu helposti. Vaikka nyt soittamisessa sitten. Jos jaksat tehdä sen kunnollisen pohjatyön (ennen kaikkea sormitekniikan, mutta myös korvien avaamisen musiikille), loppu onkin helpompaa.

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Musiikkiluokka-asiaa

Järvenpään musiikkiluokat ovat muutosvaiheessa tai ainakin kohdassa, jossa joudutaan miettimään muutoksen tarvetta. Minusta Järvenpään täytyisi säilyttää musiikkipainotus koulumaailmassa. Kannattaisi kuitenkin miettiä tarkasti, miten se parhaiten onnistuisi. Tässä asiassa vanhemmat eivät ole asiantuntijoita. Asiantuntijoita ovat musiikkiluokkia opettavat opettajat. Heitä pitäisi kuunnella.

En ole asiantuntija musiikkiluokkien kohdalla, mutta sohaisen silti. Jos minä saisin ratkaista musiikkiluokka-asian aivan mieleni mukaan, tekisin sen näin:

Perustaisin Järvenpäähän musiikki-alakoulun. Jokaisen alakoulun jokaisella oppilaalla olisi mahdollisuus liittyä musiikkiryhmään omassa koulussaan. Musiikkiryhmä saisi enemmän musiikkitunteja samalla periaatteella kuin nyt musiikkiluokka. Jos jollakin koululla samalta luokka-asteelta ei tulisi riittävästi oppilaita, samassa musiikkiryhmässä voisi olla oppilaita useilta luokka-asteilta. Musiikkiin erikoistuneet opettajat kiertäisivät kouluilla. Nythän kuljetetaan lapsia musiikkiluokalle, tässä tapauksessa kuljetettaisiin opettajia. Kaupungissa voisi tietysti olla koko kaupungin musiikkiryhmien kuoro ja koko kaupungin musiikkiryhmien orkesteri. Mutta enimmäkseen kaikenlainen yhteissoitto ja -laulu tapahtuisi omilla kouluilla.

Musiikkiluokkien oppilaille tarjotaan tällä hetkellä ilmaista soitonopetusta musiikkiopistossa. Kannatan suuresti sitä, että halutaan antaa musiikista kiinnostuneille lapsille soittamisen mahdollisuus. En vain ymmärrä miksi sellainen mahdollisuus annetaan niille lapsille, jotka jo soittavat jotain soitinta ja useimmat vielä kaupungin jo valmiiksi sponsoroimilla soittotunneilla musiikkiopistossa. Mielestäni jokaisen järvenpääläisen kolmasluokkalaisen, joka haluaa kokeilla soittamista, pitäisi saada kokeilla ainakin vuoden verran jotain soitinta. Tapaa ei pidä poistaa, mutta opetus pitää kohdistaa toisin.

Jos saisin päättää tämän päivän tilanteesta, tekisin näin:

Perustaisin työryhmän, jossa olisi mukana etupäässä opettajia. Antaisin työryhmän rauhassa suunnitella tulevaisuuden musiikkipainotuksen kouluissa. Jatkaisin nykyistä musiikkiluokkamallia siihen saakka, että työryhmän esityksen pohjalta päätettäisiin muuta.

sunnuntai 14. lokakuuta 2007

Esiintymisjännityksestä

ain juuri loppuun Jean Echenozin kirjan Pianossa. Kirjan alku oli kiinnostava: siinä kerrottiin huippupianistista, joka jännitti esiintymisiä niin, että oli pilata uransa. Esiintymisjännitys on kaikenlaisille esiintyjille tuttu tila. Esiintymistilanteen vaativuus lisää sitä varmasti. Sibeliuksesta ei koskaan tullut huippuviulistia, sillä hän hermoili ja pilasi esiintymistilanteet. Hänestä tulikin sitten vain säveltäjä.

Esiintymisestä voi oppia nauttimaan niin, että oikein kaipaa yleisön eteen pääsyä. Esiintymiseen rutinoituminen auttaa asiaa kovasti. Siksi olisi tärkeää, että jokainen oppilas pääsisi esiintymään aina ja aina vain uudestaan. Odotukset eivät saisi olla liian suuret. Harjoittelussa pyritään täydelliseen suoritukseen, mutta esiintyessä ei koskaan. Esiintyessä täytyy oppia tyytymään, siihen mihin tällä kertaa pystyin. Toivoisin, että jokainen oppilaani pääsisi tilanteeseen, jossa muille soittaminen on mukavaa, siitä nauttii soittaja itse ja kuulijat samoin.

perjantai 5. lokakuuta 2007

Pikku-Mozarteja

Viikko alkaa olla lopuillaan. On rauhallinen perjantai-ilta kotona. Kävin tänään ennen töihin menoa optikolla sovittamassa uusia piilolaseja. Optikko halusi innokkaasti kuulla, kuinka hermoni kestävät, kun kuuntelen joka päivä kamalaa pianon soittoa ja joudun opettamaan lapsia, joita vanhemmat tuovat väkisin soittotunneille. Hän epäili vieläpä vanhempien kuvittelevan lastensa olevan pikku-Mozarteja ja minun kärsivän näiden kohtuuttomien kuvitelmien alla. En voinut ilahduttaa häntä kertomalla, että niin se on. Kun se ei ole niin ollenkaan. Hermoni eivät petä, pianonsoitto ei kuulosta yleensä kamalalta, eivätkä vanhemmat tuo lapsiaan tunneille väkisin. Eikä tietääkseni kukaan tuo minulle oppilaaksi pikkuneroa, vaan tavallisia lapsia.

Päivän mittaan muistin optikon ennakkokäsityksen ja mietin sitä. Oikein hämmästelin, kuinka toisenlaista todellisuus onkaan. Kaikki lapset tulevat tunnille oppiakseen soittamaan. Ja siihen jokainen kykenee. Ei minun, ei vanhempien, eikä lasten tarvitse olettaa että oppilaani täytyisi olla erityisen "lahjakkaita". Laitoin lahjakkaan sitaatteihin, kun se on sanana niin vääristynyt. Eri määriä erilaisia lahjakkuuksia on jokaisella. Ja jokaisen lahjakkuudet edistävät eri tavoin ja eri osa-alueita soiton opiskelussa. Moni sellainen, joka ei ole onnistunut hyvin musiikkiopiston testeissä, soittaa kuitenkin innokkaasti ja edistyy joutuisasti. Pianonsoitossa on niin paljon kiinni siitä, huvittaako soittaminen ja tuleeko sitä tehtyä. Pianon soittaminen edistää pianonsoittamista enemmän kuin mikään muu.