Kun viime keväänä tehtiin vihreiden poliittista ohjelmaa, esitin sinne yhtä kappaletta:
Taiteella on suuri merkitys hyvinvoinnin tuojana. Taiteen tekemistä ja siitä osalliseksi pääsemistä tulee tukea kaikin tavoin. Taidekasvatus täytyy saada kaikkien lasten ulottuville.
Sitä yritettiin poistaa, sitä yritettiin muuttaa ja pehmentää. Puoluekokous hyväksyi sen sitten lopulta tuollaisena. Olen ollut siihen tyytyväinen.
Helsingin Sanomat kertoo tänään, että puolueiden vaaliohjelmissa puhutaan vain vähän taiteesta. Lehti kertoo, että vihreiden ohjelmasta löytyy maininta taiteesta. Juuri tämä kappale :)
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Taideopetus peruskouluun
Taiteen kokeminen ja tekeminen on ihmisen hyvinvoinnille tärkeää. Jokaisen lapsen ja aikuisen pitäisi päästä niistä osalliseksi. Olen erityisen huolissani siitä, että niin monet lapset jäävät taideopintojen ulkopuolelle. Ammattitaitoiseen tanssin, kuvataiteen tai musiikin opetuksen piiriin pääsevät vain hyvin toimeentulevien perheiden lapset. Opiskelu kunnan ja valtion tukemassa musiikkiopistossakin on kallista. Suurin osa soittotaitoa haluavista lapsista ei edes pääse musiikkiopistoon, vaan heille on mahdollista voivat ainoastaan opiskella vielä paljon kalliimmassa yksityisessä opetuksessa. Kuitenkin soittotaidon pitäisi olla jokaisen saavutettavissa. Esimerkiksi maahanmuuttajalapset ovat useimmiten taideopetuksen ulkopuolella.
Taidekasvatuksen pitää olla kaikkien ulottuvilla. Parhaiten se silloin voidaan toteuttaa peruskoulussa.
Puhun nyt musiikin opiskelusta, koska se on minulle tuttua. Näen, miten soittoharrastus opettaa oppimaan. Lapsi saa aluksi jopa mahdottomalta tuntuvan tehtävän, opettelee sen pala kerrallaan, kunnes hallitsee sen. Ja tarttuu sen jälkeen uuteen samanlaiseen tehtävään. Kerta kerran jälkeen lapsen usko siihen kasvaa, että hän oppii, hän osaa. Samaa menetelmää lapsi voi käyttää kaikessa oppimisessa. Miksi tätä kokemusta ei voisi tarjota kaikille lapsille?
Ennen kaikkea soittoharrastus on tunteiden purkamisen keino, tapa tuoda niitä esille. Lisäksi se antaa valmiuksia monenlaisen musiikin kuuntelemiseen ja siitä nauttimiseen. Suurin osa ihmisistä on tuskan ja surun hetkellä saanut lohtua musiikista. On tärkeää, että tulevat musiikin esittäjät ja tekijät saavat kasvaa monipuolisen ja korkealaatuisen musiikkikasvatuksen keskellä.
Peruskoulu tuo taidekasvatuksen jokaisen ulottuville. Siksi se pitäisi myös viedä peruskouluun. Tuntimäärät eivät nykyisellään riitä siihen, että lapset saisivat kunnon valmiudet harrastukseen.
Oma visioni musiikinopetuksesta peruskoulussa on se, että kaikilla kouluilla olisi musiikkiryhmiä, joihin kaikki halukkaat saisivat osallistua. Niissä tehtäisiin musiikkiprojekteja ja jokainen voisi opiskella jonkun soittimen soittamista. Oppilaan ei tarvitsisi matkustaa toiseen kouluun musiikkiluokalle, vaan musiikinopettaja tulisi hänen kouluunsa pitämään musiikkiluokan tunteja. Kaupungissa voisi olla yhteinen orkesteri ja yhteinen kuoro musiikkiryhmien oppilaille. Oppilaita ei testattaisi, vaan ryhmiin pääsisivät kaikki halukkaat. Korvaisin tällä tavalla perinteiset musiikkiluokat. Samanlaisia ryhmiä voisi olla kaikissa taideaineissa. Sen lisäksi pitäisi luoda selkeä polku, miten innostunut oppilas voi jatkaa kunnianhimoisempaan taideopiskeluun ilman pääsykokeita ja ilman taloudellisia esteitä.
Taidekasvatuksen pitää olla kaikkien ulottuvilla. Parhaiten se silloin voidaan toteuttaa peruskoulussa.
Puhun nyt musiikin opiskelusta, koska se on minulle tuttua. Näen, miten soittoharrastus opettaa oppimaan. Lapsi saa aluksi jopa mahdottomalta tuntuvan tehtävän, opettelee sen pala kerrallaan, kunnes hallitsee sen. Ja tarttuu sen jälkeen uuteen samanlaiseen tehtävään. Kerta kerran jälkeen lapsen usko siihen kasvaa, että hän oppii, hän osaa. Samaa menetelmää lapsi voi käyttää kaikessa oppimisessa. Miksi tätä kokemusta ei voisi tarjota kaikille lapsille?
Ennen kaikkea soittoharrastus on tunteiden purkamisen keino, tapa tuoda niitä esille. Lisäksi se antaa valmiuksia monenlaisen musiikin kuuntelemiseen ja siitä nauttimiseen. Suurin osa ihmisistä on tuskan ja surun hetkellä saanut lohtua musiikista. On tärkeää, että tulevat musiikin esittäjät ja tekijät saavat kasvaa monipuolisen ja korkealaatuisen musiikkikasvatuksen keskellä.
Peruskoulu tuo taidekasvatuksen jokaisen ulottuville. Siksi se pitäisi myös viedä peruskouluun. Tuntimäärät eivät nykyisellään riitä siihen, että lapset saisivat kunnon valmiudet harrastukseen.
Oma visioni musiikinopetuksesta peruskoulussa on se, että kaikilla kouluilla olisi musiikkiryhmiä, joihin kaikki halukkaat saisivat osallistua. Niissä tehtäisiin musiikkiprojekteja ja jokainen voisi opiskella jonkun soittimen soittamista. Oppilaan ei tarvitsisi matkustaa toiseen kouluun musiikkiluokalle, vaan musiikinopettaja tulisi hänen kouluunsa pitämään musiikkiluokan tunteja. Kaupungissa voisi olla yhteinen orkesteri ja yhteinen kuoro musiikkiryhmien oppilaille. Oppilaita ei testattaisi, vaan ryhmiin pääsisivät kaikki halukkaat. Korvaisin tällä tavalla perinteiset musiikkiluokat. Samanlaisia ryhmiä voisi olla kaikissa taideaineissa. Sen lisäksi pitäisi luoda selkeä polku, miten innostunut oppilas voi jatkaa kunnianhimoisempaan taideopiskeluun ilman pääsykokeita ja ilman taloudellisia esteitä.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Nuorten Chopin-tapahtuma 14.11.2010
Nuorten Chopin-tapahtuma Sibelius-Akatemiassa 14.11.2010.
Esiintymässä oppilaani
Aaro Packalén
Chopin: Preludi A-duuri op. 28 no 7
Nuorten Chopin-tapahtuma 14.11.2010
Nuorten Chopin-tapahtuma Sibelius-Akatemiassa 14.11.2010.
Esiintymässä oppilaani
Aurora Eskelin
Chopin: Preludi h-molli op. 28
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
Harjoittelulaiskuutta
Olin viikonlopun suzuki-piano-opettajien koulutuksessa. Jouduin kokemaan saman tilanteen kuin lapset joka viikko soittotunnille tullessaan. Pitäisi osata soittaa aina jotain uutta. Haluaisi osata hyvin, olisi mukavaa, jos olisi tehnyt parhaansa.
No, joskus sitä onkin. Joskus harvoin on ehtinyt harjoitella uusia kappaleita ja soittaa ne hyvin.
Yleensä harjoittelu jää viime tippaan, kappaleet eivät suju niin kuin niiden toivoisi sujuvan. Siltä tuntuu oppilaistanikin, kai useimmiten. Halua soittaa on, mutta itsekuri ei riitä jokapäiväiseen harjoittelemiseen. Saisinpa annettua tämän saman innostuneen tunteen oppilaillenikin soittotunnin jälkeen. Tunteen siitä, että nyt, nyt minä aloitan. Ja seuraavalla kurssilla soitan vaikka mitä, ja oi miten hyvin.
No, joskus sitä onkin. Joskus harvoin on ehtinyt harjoitella uusia kappaleita ja soittaa ne hyvin.
Yleensä harjoittelu jää viime tippaan, kappaleet eivät suju niin kuin niiden toivoisi sujuvan. Siltä tuntuu oppilaistanikin, kai useimmiten. Halua soittaa on, mutta itsekuri ei riitä jokapäiväiseen harjoittelemiseen. Saisinpa annettua tämän saman innostuneen tunteen oppilaillenikin soittotunnin jälkeen. Tunteen siitä, että nyt, nyt minä aloitan. Ja seuraavalla kurssilla soitan vaikka mitä, ja oi miten hyvin.
maanantai 25. elokuuta 2008
Rakennustelineitten kokoamista (jatko-osa)
Talon maalaamiseen siis tarvitaan rakennustelineet. Telineiden pystyttäminen on tarkkaa ja tuskaisaakin hommaa. Mutta kun ne ovat pystyssä ja tukevasti tasapainossa, maalaustehtävät sujuvat helposti.
Vertasin aikaisemmin maalaustelineitä pianonsoiton perusteisiin. Telineessä on neljä jalkaa, ja niiden täytyy olla tasapainossa ja vakaita. Soittamisessakin on neljä pylvästä, joiden varaan kaikki rakentuu.
Ensimmäinen niistä on hyvä soittotekniikka. Soittaja tarvitsee vahvat, näppärät sormet, jotka liikkuvat sopivalla tavalla. Niiden kehittämiseen on olemassa sormiharjoituksia ja asteikkosoitto kehittää sormitekniikkaa ja koskettimiston hallintaa merkittävällä tavalla. Siispä asteikkoja soittamaan!
Toinen pylväs on korvien avaaminen musiikin kuuntelemiselle. Musiikin kuuntelu muutenkin kuin vain taustana. Kappaleen rakenteiden etsiminen, korvien suuntaaminen siihen, mitä tapahtuu syvemmällä kappaleessa, ei vain pinnassa. Ja ennen kaikkea oman soittamisen kuunteleminen. Silmät kiinni soittaminen on hyvä apu siihen, että voi keskittyä siihen, millaisen äänen pianosta tuottaa. Miten kauniilta oma soitto kuulostaa.
Kolmas rakennustelineen pylväistä on hyvä nuotinlukutaito. Se on edellytys etenemiselle. Jokainen pienikin pätkä, jonka luet nuoteista, kehittää nuotinlukutaitoa. Nuotinluku edistää nuotinlukua. Joka päivä kannattaisi lukea edes pieni pala uutta kappaletta.
Neljäs tasapainon tuova pylväs on musiikista nauttiminen. Musiikin kuuntelusta nauttiminen, soittamisesta nauttiminen. Pianosta pitäisi tulla hyvä rakas ystävä. Eikä vain omasta kotipianosta, vaan aina kun pianonsoittaja näkee koskettimet, hän huomaa:
- Siinähän on minun ystäväni!
Soittamisesta kannattaa opetella nauttimaan.
Ja kun nämä telineet ovat vakaasti pystytetty, voikin sitten jatkaa huolettomasti soittotaidon hankkimista ja siinä kehittymistä.
Vertasin aikaisemmin maalaustelineitä pianonsoiton perusteisiin. Telineessä on neljä jalkaa, ja niiden täytyy olla tasapainossa ja vakaita. Soittamisessakin on neljä pylvästä, joiden varaan kaikki rakentuu.
Ensimmäinen niistä on hyvä soittotekniikka. Soittaja tarvitsee vahvat, näppärät sormet, jotka liikkuvat sopivalla tavalla. Niiden kehittämiseen on olemassa sormiharjoituksia ja asteikkosoitto kehittää sormitekniikkaa ja koskettimiston hallintaa merkittävällä tavalla. Siispä asteikkoja soittamaan!
Toinen pylväs on korvien avaaminen musiikin kuuntelemiselle. Musiikin kuuntelu muutenkin kuin vain taustana. Kappaleen rakenteiden etsiminen, korvien suuntaaminen siihen, mitä tapahtuu syvemmällä kappaleessa, ei vain pinnassa. Ja ennen kaikkea oman soittamisen kuunteleminen. Silmät kiinni soittaminen on hyvä apu siihen, että voi keskittyä siihen, millaisen äänen pianosta tuottaa. Miten kauniilta oma soitto kuulostaa.
Kolmas rakennustelineen pylväistä on hyvä nuotinlukutaito. Se on edellytys etenemiselle. Jokainen pienikin pätkä, jonka luet nuoteista, kehittää nuotinlukutaitoa. Nuotinluku edistää nuotinlukua. Joka päivä kannattaisi lukea edes pieni pala uutta kappaletta.
Neljäs tasapainon tuova pylväs on musiikista nauttiminen. Musiikin kuuntelusta nauttiminen, soittamisesta nauttiminen. Pianosta pitäisi tulla hyvä rakas ystävä. Eikä vain omasta kotipianosta, vaan aina kun pianonsoittaja näkee koskettimet, hän huomaa:
- Siinähän on minun ystäväni!
Soittamisesta kannattaa opetella nauttimaan.
Ja kun nämä telineet ovat vakaasti pystytetty, voikin sitten jatkaa huolettomasti soittotaidon hankkimista ja siinä kehittymistä.
lauantai 9. elokuuta 2008
Rakennustelineillä
Maalasin tänä kesänä poikani Joonaksen kanssa taloni. Se oli kova homma. Piti pestä seinät homepesuaineella ja huuhtoa hyvin. Piti raaputtaa irtoava maali pois ja se vasta olikin kovaa. Piti pohjustaa paljaaksi avautuneet paikat. Ja odottaa vuorokausi, että päästiin maalaamaan. Toista kierrosta ei sitten jaksettukaan maalata. Se tehdään ensi kesänä, jos siltä näyttää, että talo sitä kaipaa.
Talosta tuli vaaleamman keltainen ja tummanruskeat päätylaudat ja ikkunapuut muuttuivat valkoisiksi.
Kaikkein raskainta oli rakennustelineiden pystyttäminen. Olin vuokrannut noin kuusi metriä korkeat telineet, joissa ylin taso oli korkeudella 4,60 metriä. Ohjeen mukaan telineiden kokoamiseen menee kahdelta henkilöltä puoli tuntia. Ja video, jolta kävimme tiiraamassa, mikä taas meni pieleen, väittää, että teline on pystyssä 15 minuutissa. Meiltä meni ensimmäiseen kokoamiseen noin 15 tuntia.
Valmista telinettä pystyi sitten siirtämään seinältä toiselle. Tosin teline oli suunniteltu asfalttipihaa ajatellen. Meidän epätasaisessa pensasvoittoisessa pihassamme se oli aina jumissa jossain pensaassa tai kuopassa tai kivessä. Eikä telinettä meinannut millään saada niin tukevasti pystyyn, että sinne olisi uskaltanut sitten kiivetä. Viimeiselle seinälle teline oli pakko purkaa ja rakentaa uudelleen. Viimeinen rakentaminen onnistuikin sitten puolessa tunnissa! Niin olimme kehittyneet.
Ilman telinettä työ olisi ollut hankalaa. Kun tuskaisesti oli teline saatu oikeaan paikkaan tarpeeksi tukevasti pystyyn, itse työ sujuikin aika helposti. Vaikka raaputtaminen oli rankkaa, se oli paljon helpompaa kuin siellä, missä kurkoteltiin tikkailta.
Siinä puuhatessa mietin monta kertaa, että tässäpä oiva metafora moneenkin asiaan. Kun jaksat rakentaa telineet huolellisesti, hankalakin työ sujuu helposti. Vaikka nyt soittamisessa sitten. Jos jaksat tehdä sen kunnollisen pohjatyön (ennen kaikkea sormitekniikan, mutta myös korvien avaamisen musiikille), loppu onkin helpompaa.
Talosta tuli vaaleamman keltainen ja tummanruskeat päätylaudat ja ikkunapuut muuttuivat valkoisiksi.
Kaikkein raskainta oli rakennustelineiden pystyttäminen. Olin vuokrannut noin kuusi metriä korkeat telineet, joissa ylin taso oli korkeudella 4,60 metriä. Ohjeen mukaan telineiden kokoamiseen menee kahdelta henkilöltä puoli tuntia. Ja video, jolta kävimme tiiraamassa, mikä taas meni pieleen, väittää, että teline on pystyssä 15 minuutissa. Meiltä meni ensimmäiseen kokoamiseen noin 15 tuntia.
Valmista telinettä pystyi sitten siirtämään seinältä toiselle. Tosin teline oli suunniteltu asfalttipihaa ajatellen. Meidän epätasaisessa pensasvoittoisessa pihassamme se oli aina jumissa jossain pensaassa tai kuopassa tai kivessä. Eikä telinettä meinannut millään saada niin tukevasti pystyyn, että sinne olisi uskaltanut sitten kiivetä. Viimeiselle seinälle teline oli pakko purkaa ja rakentaa uudelleen. Viimeinen rakentaminen onnistuikin sitten puolessa tunnissa! Niin olimme kehittyneet.
Ilman telinettä työ olisi ollut hankalaa. Kun tuskaisesti oli teline saatu oikeaan paikkaan tarpeeksi tukevasti pystyyn, itse työ sujuikin aika helposti. Vaikka raaputtaminen oli rankkaa, se oli paljon helpompaa kuin siellä, missä kurkoteltiin tikkailta.
Siinä puuhatessa mietin monta kertaa, että tässäpä oiva metafora moneenkin asiaan. Kun jaksat rakentaa telineet huolellisesti, hankalakin työ sujuu helposti. Vaikka nyt soittamisessa sitten. Jos jaksat tehdä sen kunnollisen pohjatyön (ennen kaikkea sormitekniikan, mutta myös korvien avaamisen musiikille), loppu onkin helpompaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)