Musiikin harrastamisen pitäisi olla iloinen asia. Siitä pitäisi saada hyvää mieltä. Usein hyvän mielen esteeksi nousevat suuret vaatimukset ja odotukset. Tarkkaillaan sitä, osaako joku laulaa puhtaasti, pysyykö rytmissä soittaessaan, oppiiko hän nopeasti vai hitaasti.
Meillä on Suomessa pitkä perinne musikaalisuustesteillä. Lapsen täytyy ensin selvitä testistä ennen kuin hän voi aloittaa toivomansa soittoharrastuksen. Ja kun testistä ei tule riittävästi pisteitä, harrastuksesta täytyy luopua. Miksi joidenkin ihmisten täytyy kokea olevansa epämusikaalisia, jotta toiset voisivat loistaa musikaalisuudellaan? Soittoharrastuksessa voi päästä pitkällekin, vaikka musikaalisuustestit eivät sujuisikaan. Ihmettelen sitä, miksi lapsia täytyy ylipäätänsä testata. Jokaisen halukkaan pitäisi saada aloittaa soitto- tai lauluharrastus.
Haluaisin kokonaan luopua sellaisten sanojen käytöstä kuin MUSIKAALISUUS, LAHJAKKUUS JA EDELLYTYKSET. Miksi miettiä sitä, onko jollakulla edellytyksiä soittamiseen ja laulamiseen? Jos hän haluaa soittaa ja laulaa, me opetamme.
Kallion Musiikkikoulussa tulijaa ei testata eikä mietitä, onko hänellä edellytyksiä harrastamiseen. Jokaisella on riittävät edellytykset oppiakseen soittamaan tai laulamaan. Soittamisesta tulee hyvä mieli.
Tervetuloa harrastamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti